Peanuts

Koukkurin Kuningas.

Ultrakausi on nyt sitten paketissa ja finaalista irtosikin voitto kun rullasin NUTS Köykkyriä 122 kertaa mäen päälle 9 tunnissa. Pahimmat uhkaajat nihkahti pari tuntia ennen maalia lumisateeseen samalla kun itsereflektoivat, vedenpitävä ruumispussini ja neljän ruuhkan kestävät nyrkkeilyhanskat teki tuhoaan Garminin Solar Instinct GPS-kellon arvoisasti. Nyt siis olen myös auringolla latautuva ja Google Maps-yhteensopiva. Thanks vielä kerran to #Shelby!

Joulupukki hehheh.

Ultrakauden muuta saldoa oli Tampereen Yöroksun kolmas sija, joka irtosi optimisuunnitelmalla ja Mikon kanssa koko yön juoksemalla. 8 tunnin kisassa suunnistettu (lue: tiejuostu) matka nousi 62 kilometriin eli Latvian EM-kisoista kunto on edelleen jatkanut nousuaan. Ensi kesälle ultratakominen on aloitettava aikaisemmin, jotta Squaw Valleyssä olis sitten vaikka jo hieman laskusuhdanteessakin.

K.I.T.T.i.ä. Koeajamassa.

Nyt edessä on talviteloille siirtyminen. Ensilumen Rastit peruttiin joten voipi olla, että keskityn ”kotimaiseen joulumatkailuun” ja Sotarapsojen tekoon siihen asti kunnes Koronateatteri on lopullisesti taltutettu. Globaali, maanalainen tunnelisota ja diippareiden kiinniotto on nyt edennyt viimeiseen vaiheeseen, joten on aika laajamittaiselle rynnäkölle. Kaikilla digitaalisilla sotatantereilla joilta ei ole vielä sensuroitu.

t. Ylipäällikkö

P.S. Tsemppiä Vapaavuorelle. Silmänaluset on jo niin hapoilla että lienee unettomia öitä jatkossakin pitävän. Tiedä sitten onko niitä vähemmän OK:n puheenjohtajana kuin mitä pormestarina 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.