Kesän arvokisat on nyt kisailtu ja tuloksina oli SM-kisojen 6. sija reserviläisten mestaruudella sekä MM-kisoissa vaatimaton 103. sija. Tsekissä jouduimme kurvaamaan maaliin jo 12 tunnin kohdalla kun Mikko alkoi oksennella parin viikon flunssajakson päätteeksi. Sudeettien vuoret veivät mehut 30 asteen helteessä eikä vähäinen mäkijuoksutaustakaan olisi riittänyt kärkisijoille. Jos ensi vuonna aiotaan Amerikkaan MM-kisoihin Squaw Valleyn maisemiin täytyy täsmätreenaaminen aloittaa jo huomattavasti aikaisemmin kuin tänä vuonna.
Kesän ajoreitit suuntautuivat pääosin itärajalle ja Etelä-Suomeen joiden myötä meillä alkaa olla jo varsin kattava tunnelikartta Suomesta valmiina. Keski-Euroopan reissu sekä pistot syvemmälle Ruotsiin ja Norjaan ovat antaneet myös perspektiiviä millä tavoin naapurimaissamme tunneliverkostot on rakennettu. Varustautumisen taso on naapurimaissa heikompi ja siten tunnelikomponentit vanhempia ja hauraampia. Rakennusperiaatteet ovat kuitenkin samat eli peesaavat sähkö- ja vesi-infraa. Oman youtube-kanavani lisäksi avasimme myös Tunnel Bustersit youtubeen joten otahan sekin seurantaan!
Festarikausi meni miekkareita ja foliopippaloita kierrellessä. Näyttäs että rokottamattomat on nyt siirtyneet ajajan paikalle samalla kun maskipellet ovat menettäneet puhekyvyn. Soteuskovaisten suuri kääntymys on nyt menossa samaan aikaan kun fanitus ukrainalaisten sotimiseen hiipuu. Vielä kun pula-aika tähän kylkeen lyödään niin umpikuja alkaa olla monelle länsimedian pauloissa olevalle valmis. Suosittelen pään selvittämiseen esimerkiksi Totuuden Etsijöiden kanavia.
Syyskausi meneekin sitten terveysmessuilla, jotka ovat taas heränneet koroonapsykoosin jälkeen henkiin. Yösuunnistustapahtumia piisaa ja onhan sitä Kivalo Trailikin vielä järjestettävänä. Saapa nähdä löytyykö extremematkalle jo osallistujia ja miten käy perinteisten Kivalon vaeltajien. Reittihän avataan nyt uudelleen Kivalon päällyställe joten toivotaan mahdollisimman suurta osanottajamäärää kivikkoa kyntämään!