Mahaton Mammutti

Mammutin Mahoton on nyt sitten kaadettu. Saavuimme Nopsajalan eli Nurmisen Jounin kanssa 170 kilometrin reitiltä maaliin vajaa varttitunti ennen deadlineä (24h). Tässäpä hieman tarkempaa selontekoa kisan kulusta ja lopputulokseen vaikuttaneista tekijöistä.

Mammuttihan tunnetaan kömpelöstä luonteestaan, joten olimme päättäneet Mikon kanssa ensin hieman härnätä sitä hännästä vetämällä. Aloitimme siis kovaa pitäytyen ensimmäisen tunnin ajan lyhempien sarjalaisten pääletkassa. Forsmanin Peten kääntäessä kikkaoikonsa puskaan huomasimme jääneemme Kuusiston Alpon kanssa yksin. Kontulan Kalashnikovilla näyttikin olevan vielä päkiäkontakti hallussa, kun alamäissä ei meinannut millään perässä pysyä. Olikin ihan hyvä, että päästiin hyvästelemään Alpo kolmosrastilla ja lähdimme taittamaan Mahottoman omaa lisälenkkitaivalta kohti Tammisaarta ja Pohjaa.

Flowjuoksu-vaihteeni oli napsahtanut jo heti alkumatkasta silmään, joten jäin tietoisesti tarkkailemaan Mikon menoa. Yöjalkani vipattikin Tammisaaren portilla jo siihen malliin, että aloin tsekkailla mestoja. Mikko sano, ettei nyt vielä tanssita vaan syödään. Ekenäsin keskusgrilliltä siis burgeri ja kokis Mikolle. Mä otan vain elektroniylijäämäistä.

Dragsvikin porttien jäädessä taakse alkoi ensimmäinen korpivaelluksemme kohti Pohjaa ja Nordcenterin golfpyhättöä. Ennakkoon olin suunnitellut pelaavani yhden kierroksen, mutta huoltotoimet pakottivatkin nyt vain muutamaan swingiin rangella. Mikolla ei nimittäin hampparin rasvat sulaneetkaan vaan golfkentän lähestymislyöntien ylämäkinyppylät jouduttiin vetään perinteisellä unissaan-röyhtäily-kävely-tekniikalla. Tässä vaiheessa olisimme voineet ajautua mamarimanalan syövereihin, mutta onneksi Jouni tuli takaa hetkeksi menoamme piristämään.

Pohjasta matkamme jatkui Dalkarbyn puistotien kautta Grabbskogiin ja Tenholaan. Nopsajalan kadottua horisonttiin keskityimme vain rauhalliseen taisteluhölkkään ja voimien keräämiseen. Mikon evakuoimissuunnitelmaakin mietittiin, mutta todettiin matkan olevan vielä liian pitkä Raatotaksille. Kuka tänne jaksais ajaa, kun olimmehan lähestulkoon reitin kauimmaisessa kolkassa. Rastilla 12 käytimme sitten Mikon virtajohdon irti ja sehän herättikin miehen.

Täytimme vesipullot viimeisen kerran ennen Tenholaa leimaten Villaverten, Krogbyn ja Öbyn tarkastuspisteet hyvissä voimin. Lappohjaa lähestyttäessä aamun valkeus koitti ja aloimme taas suunnitella tulevia vesileikkejä. Mammuttihan tykkää kylpeä, joten kaikenlaiset baywatch-viritykset ovat tähän väliin sallittuja. Tässä meidän tyylinäyte uimapukukierrokselta:

Lukijan kannalta on hyvä tietää, että tältä rastilta kuvattiin myös hieman toisenlaisiakin versioita.

Enää siis oli vain loppulenkki jäljellä. 65 kilometriä Hangon kankaita ja katuja pitkin. Tässä vaiheessa mopomme hieman keulivat, sillä Mikko jätti sadetakin pois ja mie suunnistin muutamaksi minuutiksi hukkaan. Rastin nro 30 poimittua olimme palanneet takaisin tuttuun ruotuun eli Mikko mietti keskeyttämistä ja mie vain painelin edessä lippuja haistellen. Hangon uimarannalle tullessa oli selvää, ettei Mikko kykene nilkkansa ja hilkkansa kanssa maaliin asti raahautumaan. Ainakaan siis alle 24 tunnin.

Annoin Mikolle reppuni ja pistin vitosen silmään. Väliajoista tiesin, että Nopsajalka on parikymmentä minuuttia edellä, joten Vesitornin ja Hiidenkirnun rastien jälkeen sainkin Jounin näkyviin. Nurmisen Jouni on siis se mies, joka veti yksin läpi Kytäjä-Jukolan kaikki osuudet. Jouni on tavoittanut kestävän elämäntyylin, joka näkyy rauhallisena suhtautumisena kiireellisiin asioihin. Tavattuamme Neuvostoliiton hautamuistomerkillä ymmärsin, että meidän täytyy yhdessä selvitä täältä pois.

Poimimme Hangon jälkeiset rastit sukkana. Råmossenin rastilla nro 45 koitti sitten pimeys, joten kaivoimme lamput esiin. Otin samalla Jounin repun kantoon, jotta pääsimme täyteen vauhtiin. Kisaorganisaatio lähetteli tässä vaiheessa tekstiviestitietoja, että jos tullaan lyhempien matkojen kärjen vauhtia niin nippanappa ehditään. Koverharin ylämäkeä juostessa aloin olla jo varma, että suunnitelmamme onnistuu.

Vedenottamo oli kuitenkin vielä ottamatta. Lähestyin rastia karttaa lukemalla, mutten hoksannutkaan soratien muuttuneen tavalliseksi kärrypoluksi. Seottuani polkuviidakossa päätin vetää reilusti vaan merenrantaan ja antaa Jounin poimia lippu 1300 löydetyn geokätkön kokemuksella. Ja niinhän se viimeinenkin laikka tipahti ja maaliin saapui kaksi onnellista Mammuttia.

Ensi vuonna uudestaan!

t. Mammutti-Marko

6 Comments

  1. Joo, Mikke kyllä tarvis parempia eväitä, jotta pääsis MaMari-kuntoon. Ylipainoakin näyttää vähän olevan. No, onneksi ilmaveivi on sentään hyvin hallussa 😉

  2. terve!
    ja onnittelut täältäkin, hieno suoritus. semmoinen heräs kysymys, kun sulla on näköjään ”vähän” kokemusta tuommoisista pidemmistä lenkuroista, nii miten saat jalat kestämään. lähinnä niin ettei pahempia rakkoja tule.mulla on nyt noin 10 maraa takana ja viidesti oon kolilla vaaroilla ollut. ja nyt vähän suunnittelin, että josko sitä kahdelle kierrokselle ens vuonna. sinäki oot siellä ollut joten paikan tiedät.

  3. Joo, jalat oli pitkillä keikoilla mullakin aluksi ongelmana, kunnes sitten kantapään (ja vähän varpaidenkin) kautta on tullut oikeat rutiinit opeteltua. Sopivat jalkineet on kaiken aa ja oo sekä välitön reagointi kisan aikana, jos pientäkään kiveä tms. kenkiin pääsee. Mammutissa jouduimme kahdesti pysähtymään huoltamaan kenkiä ja sukat vaihdettiin myös kerran. Mitä pitemmälle matkaa pääsee ilman kenkien kastumista sitä suuremmat saumat on selvitä ilman ongelmia.

    Vaarojen erityisvaatimus on alamäkien pito kengissä eli kun askelkontaktin voimat ovat tavalliseen tienylkkäykseen verrattuna moninkertaiset täytyy kenkien olla juuri oikean kokoiset sekä todella tiukasti kiinni sidotut. Jos alamäissä kenkä liikkuu niin rakkoja tulee hyvin helposti.

    Ihon pehmeys vaikuttaa myös paljon. Joskus kymmenen vuotta sitten, kun en ymmärtänyt ravinnosta mitään niin ihoni oli aika karkea ja kova. Tuolloin hiertymiä tuli hiemankaan pitemmillä keikoilla. Nykyään pehmeä ihoni mukautuu varsin helposti huonoonkin kenkään, joten pystyy siinä mielessä joustavamminkin jalkinetta valitsemaan.

  4. hyvä kiitos!
    kengät kun kastuu niin alkaa heti jaloissa olla eri tuntemuksia, eikä aina niin hyviä. joo, tuosta ravinto puolesta vielä, kirjoittelitkin tuossa mitä vedät ennen ja ultran aikana. itse vetelen aika normi settii ennen maraa, ei mitään kauheeta mättöö. sanoit, että viljatuotteet heikentää suoritusta, mihin perustat tuon vai onko vaan henkkoht tapaus. itse vetelen vaan aika huolella aina puuroo ja leipää.

  5. Kylmäpuristetut öljyt ja nesteet ylipäänsä on keskeisiä rakkojen kannalta, koska ne tekevät ihosta pehmeämmän ja sitä myötä kaikille hiertymille tms. sopeutuvamman.

    Viljojen ongelmana on niiden liiallinen käyttö, joka aiheuttaa monella keliakia-tyyppisiä oireita tai niiden esiasteita. Viljat on myös varsin pitkälle prosessoituna siinä vaiheessa, kun ne leipänä suuhumme päätyvät.

    Toki kestävyysurheilussa hiilihydraattien saanti on keskeistä ja sen voi myös viljoilla tehdä. Itse suosin kuitenkin enemmän hedelmiä, marjoja ja muita luonnollisia sokerinlähteitä, joista ei esim. seuraa päiväunitarpeen tyyppisiä väsymysoireita. Jos syö puuroa niin se kannattaa tehdä velliksi.

    t. Marko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.