Vaaroja maratonilla

Kävin toistamiseen Vaarojen maratonilla Kolilla. Kulku oli erinomaisen hyvää ekan puoliskon. Paukutimme ultran voittajan Siivarin Heikin kanssa karkuun Kiviniemen lossin jälkeen ja hyvä syke jatkui aina Kolille asti. Pitkien kisojen puute kuitenkin näkyi omassa menossani, joten jätin kesken 60 kilsan kohdalla, kun etureidet alkoivat lukuisten alamäkien jälkeen vihoitella. Suomessa tähän asti voittamaton ultrailija Hyppölän Tero jäi toiseksi ja Seqpe sinnitteli kolmanneksi. Näyttää, että parhaat ovat nyt löytäneet tämän Suomen vaativimman juoksukisan.

Kesän aikana jengi on kysellyt mitä kaikkea vedän ennen ultraa ja sen aikana. Tässä tulee nyt tarkempi speksaus miten homma pitää hoitaa sapuskojen osalta. Menetelmäni poikkeavat varsin paljon normaaleista ravinto-opeista kahdesta syystä:

1. Nykyiset suomalaiset asiantuntijat eivät tiedä mitä ultralle/ultralla kannattaa vetää.
2. Emäksiset / veren puhdistaneet urheilijat käyvät eri aineilla kuin hapotetut urheilijat.

ULTRAA ENNEN

Noin 5-7 päivää ennen kisaa lisään syötävien hiilihydraattien määrää eli lautaselle tavallista enemmän riisiä, pastaa, hedelmiä ja jos viljatuotteita käyttää niin leipää tai perinteistä puuroa (itse olen jo aika pitkälti irtautunut viljoista, koska ne heikentävät suorituskykyä pitkässä juoksussa). Tämän muutaman päivän kestävän hh-vaiheen tarkoituksena on ladata kehon sokerivarastot täyteen kuitenkin siten, ettei paino merkittävästi nouse.

Kaksi päivää ennen kisaa on sitten tehtävä radikaali muutos, jottei keho jää vain pelkälle tehottomalle ”sokereilla täytetty tankki”-statukselle. Itse teen tämän muutoksen siirtymällä suuriin kasvisannoksiin joko kiinteänä tai nestemäisenä. Kasvisannokset on suolattava ja öljyttävä hyvin, jottei kehon sähkövaraus pääse kasvien sisältämästä suuresta vesimäärästä johtuen laimenemaan. Kasvisjakson ideana on palauttaa keho optimaaliseen (nestemäiseen ja rasvoilla käyvään) toimintatilaan, jolloin ultralle startatessa meno on heti alusta asti hyvää (vrt. hh-pöhnä).

Savea kannattaa lisätä myös ruokavalioon ennen kisaa, sillä se vähentää kramppeja. Myös muut maan mineraalilähteet ovat hyviä eli meri/vuorisuolat ja luomupohjainen, kuorimaton ruoka (esim. omasta maasta nostetut porkkanat jne).

ULTRAN AIKANA

Käytän nykyään suorituksen aikana vain luonnon tuotteita sen vuoksi, että ne imeytyvät huomattavasti paremmin kuin synteettiset geelit yms. teollisuusviritykset. Luomuravintoympyräni koostuu sokereista, suoloista ja emäksisistä nesteistä. Jos ultra kestää yli 12 tuntia niin silloin mukaan on vielä otettava neljäs tekijä eli öljyt.

Sokereiden lähteenä ja juomavyössä helposti kannettavana menevät banaanit, rusinat ja geelimäisesti toimivat hunajat. Näitä lähteitä on varattava kisan pituuden, sään ja oman suorituskyvyn mukaan (mitä paremmassa vireessä olet sitä vähemmän tarvii vetää). Kolilla esimerkiksi täytin vyöni yhdellä pienellä rusinarasialla, kahdella banaanilla ja kolmella hunajageelillä. Banaanit ja hunajat vedän juomapisteillä kerralla. Rusinoita napostelen (yleensä ylämäissä) tehon tuojiksi ja fiiliksen nostajiksi.

Juomapulloon lataan merisuolattua viherjuomaa. Tämä sekoitus pitää suorituskyvyn maksimissa sekä neste- että elektrolyyttitasapainon osalta. Sokerit ja juoma on erotettava toisistaan, koska sokereiden nauttimisesta aiheutuvaa kehon vastusta kompensoidaan juomalla. Joissakin kisoissa keho pelittää kuin unelma, jolloin saattaa käydä jopa niin, ettei sokereita juuri tarvitse vetää.

t. Marko

P.S. Sportmagasinet haastatteli mua Vaarojen maratonilla ja pätkä tulee ulos FST5:lta tiistaina 19.10. klo 21.00 ja uusintana seuraavana päivänä klo 17.25.

10 Comments

  1. Viherjuomana olen käyttänyt Innerlightin Supergreensia tai Powerplantsia tai näiden kahden sekoitusta (suhteella 50/50). Sisältävät siis noin 50 eri kasvia, jotka on hiottu pölymäiseen eli erittäin imeytyvään muotoon.

  2. Viherjuomana olen käyttänyt Innerlightin Supergreensia tai Powerplantsia tai näiden kahden sekoitusta (suhteella 50/50). Sisältävät siis noin 50 eri kasvia, jotka on hiottu pölymäiseen eli erittäin imeytyvään muotoon.

  3. Enemmän juoksukilometrejä alle. Kesän aikana olen tehnyt vain muutaman juoksulenkin, vaikka toki suunnistusta ja suunnistuskisoja on kertynyt paljon (noin 30 kpl). Kilometrimäärät olleet noin 50 km / viikko.

    Saveakin toki olen säännöllisesti juonut, mutta ei ole enää itselleni niin suurta hyötyä, kun veri on jo puhdistettu. Ultrailijoiden kramppitarinoita ja hiusmuotia tutkailtuani voin suositella melkein jokaiselle savea lisäksi päivittäisravintoon. Itse olen vetänyt jo kolmisen vuotta 😉

  4. Enemmän juoksukilometrejä alle. Kesän aikana olen tehnyt vain muutaman juoksulenkin, vaikka toki suunnistusta ja suunnistuskisoja on kertynyt paljon (noin 30 kpl). Kilometrimäärät olleet noin 50 km / viikko.

    Saveakin toki olen säännöllisesti juonut, mutta ei ole enää itselleni niin suurta hyötyä, kun veri on jo puhdistettu. Ultrailijoiden kramppitarinoita ja hiusmuotia tutkailtuani voin suositella melkein jokaiselle savea lisäksi päivittäisravintoon. Itse olen vetänyt jo kolmisen vuotta 😉

  5. Mielenkiintoista tämä ravintohomma!

    Mitä savea? Mitä tarkoittaa, että veri on puhdistettu?

  6. Mielenkiintoista tämä ravintohomma!

    Mitä savea? Mitä tarkoittaa, että veri on puhdistettu?

  7. Puhdas veri on tila, jossa sekä elävän että kuivaveren piirteet ovat puhtaat. Elävässä veressä tämä tarkoittaa, että veriplasma on puhdas kuona-aineista ja punasolut ovat oikein rakentuneita eli pyöreitä. Kuivaveressä puhdas tila tarkoittaa veren kuivumista kauttaaltaan punaiseksi siten, että veren pintaan jää tasainen, tiheä fibriiniverkko. Puhtaan veren tilat on esitetty terveen veren kuvina Vapaa.infossa http://www.vapaa.info –> verikuvaus –> verikuvat

    Savi on tehokkaimpia aineita puhdistamaan verta ja parhainta savi on laadultaan, kun se on bentoniittia/montmorilloniittia. Useat bentoniitti/montmorilloniittisavet kuumennetaan, jolloin savi menettää tehoaan. Puhdistettu, kuumentamaton raakasavi onkin suositeltavinta käyttää, vaikkei sitä juurikaan vielä Suomen luontaistuotekaupoista löydy. Aztec Secret ja Innerlightin Earth Essence ovat testaamistamme savista parhaimpia. Näistä löydät lisätietoa http://www.vapaa.info –> superjuomat –> savivesi

    t. Marko

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.