SM-Hopeeta

Sileen kauden päätöksenä naulasimme SM-maantiekympiltä Veitsiluodon Kisa-Veikkojen joukkueella hopeaa. Oma henkilökohtainen pronssikin oli lähellä kunnes juoksin ulos reitiltä kisajärkkäreiden jutellessa nurtsilla keskenään kuumasta kisasäästä. Pitää vissiin jatkossa ottaa kartta mukaan juoksukisoihinkin niin ei mee satsaus ihan hukkaan 🙂

Radalta poimin kesän osalta suurimpana meriittinä Lapin Leiskautusten lajivoiton 5000 metriltä. Liekö asiaan vaikuttanut eniten edellisenä päivänä käydyt Matin Maastot jotka olivat houkuttaneet paikalle Pohjois-Suomen parhaimmiston joka ei sitten yllätyksekseni kyennytkään seuraavana päivänä kisaamaan. Matin Maastoissa haamuraja neljä minuuttia kilsalle mukamas alittui mulla mutta taitaapi olla hieman alimittainen matka se. Kirveelle sensijaan ei löytynyt töitä kisasaunalta vaan puut oli valmiiksi pilkottuna 🙂

Seuraavaksi vuorossa on sitten kauden huipennus eli rogainingin EM-kisat Pöytyällä. Yhtään yli kahden tunnin lenkkiä tai kisaa en ole vielä ehtinyt tekeen joten ultran suhteen vaillinaisesta tilasta startataan. Sensijaan lyhyttä ja kovaa, sukilla tai ilman on vedetty niin maastossa, tiellä, radalla kuin salillakin. Epäilys on että Mikon vartaloon kohdistuu EM-kisoissa kovempaa vetovoimaa kuin aikaisemmin mutta katsotaan kestääkö se köydenveto sitten koko vuorokauden niinkuin ennenkin.

Välinepuolella olen tehnyt merkittäviä investointeja savukoneen lisäksi. Vuosia palvellut handy jäi useaan kertaan kiinni vieraista ilmansuunnista joten uusi kompassi on nyt hankittu. Askelpareja on myös opeteltu ja yölamppu vaihdettu vanhasta oikuttelevasta keveempään ja riittosampaan malliin. Jos vielä EM-kisojen ratamestarit hyödyntävät Raasin maaston potentiaalia kunnolla saattaa kisoista tulla normaalia lähinnä vaan juoksuun perustuvaa roksukisaa sopivampi meille. Ainakin venäläiset ja valkovenäläiset pitäs olla eliminoituna lähtöviivalta kun IRF on samanlaisia sekopäitä täynnä kuin mitä muutkin lajiliitot. Baltteja sensijaan ei kisoista saada pois ja hyvä niin. Maailman kovimman lajin titteli kun olisi muuten alennusmyynnissä.

t. Uuno

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *