Arctic relaa

Heipparallaa!

Jukolan pitkä yö sujui hyvin. Nostin joukkueemme sijoitusta 30 pykälää ja päädyimme lopulta yleiseksi hätänumeroksi sijalle 112. Parhaana lappilaisjoukkueena pidämme kovan luokan pippalot kauden päättäjäisissä ja lähetämme ponsilaisille jo tässä vaiheessa surunvalittelut. Omalle myös tiedoksi, että Jukolassa on koodit painettu karttaan ja ne löytyvät siitä rastiympyrän vierestä.

Jukolan jälkitunnelmissa kävimme Mikon ja Hoopeen kanssa veivaamassa Arctic Relayn reitin auki Kuusamosta Sallan, Savukosken, Pelkosenniemen ja Luoston kautta Ylläkselle. Reittihän läpäisee lähes kaikki merkittävät lappilaiset matkailukohteet ja sen voi tulla polkemaan vaikka ensi vuonna. Avaamme tapahtuman nettisivut syksyn aikana, mutta tässä jo hieman esimakua tulevasta.

t. Marko

ARCTIC RELAY 19.-22.6.2012


Joillekin ehkä Via Dolorosa?


No, imussa on helppo tulla jos heikottaa!


Päivän ajoreittisuunnitelma.


Karhun Kierros relaten.


Kitkaa jarrupaloilla.


Ykkösvalinta.


Ekan päivän maali – Sallatunturi.


Joo, Napsun rajakin ylitetään…


…ja Venäjälle yritetään. Muttei päästä!


Mennään sitten pukille eiku…


…Korvatunturille?


Kolmoisvirtain maa tsekataan…


…ja Andy!


Toka päivän maali – Luostotunturi.


Sodankylän startissa painetaan kaasua…


…ja alkaa huippukuntoa pukata.


Näät on sitten niitä poroja – riesana koko matkan…


…ja kauniit tytöt vonkaa kans melkein haitaksi asti 😉


Tää korkataan sit lopuksi.


Jeesmän kirpparilla.


Tallin ykköskuski irtiotossa.


3. päivän loppukiri Kittilän kirkolta Levin torille.


Nousulohen poikasta? Ounasjoessa?


Vai Ylläksen Nousussa?


Loppulasku – noin 200 metriä vertikaalia.


Tervetuloa!

6 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *