S/M-leikit

Sotarapsat trendaa.

SM-kisakausi on nyt paketissa. Latvian jälkeen SM-kisoihin palautuminen oli vaakalaudalla ja keskari menikin aika unessa hyvää karsintasuoritusta lukuunottamatta. SM-yöltä kävin kuitenkin hakemassa plaketin kaulaan viidennellä sijalla. Juoksu ei Pärnävaarallakaan vielä kovaa kulkenut mutta hyvät reitinvalinnat ja tarkka suunnistus riitti . SM-erikoispitkällä puolestaan vauhtikaan ei olisi riittänyt muiden huristellessa sekä kovempaa että pitempään. Eepeelle valmistauduin edellisyön Östranatsin finaalin voitolla joten ihan parraasta virreestä ei nyt Oriveden puskiin päässyt. Laskeskelin että ensi vuonna erikoispitkä on naapurimaastossa joten Hämeen puskia pääsee koluamaan myöhemminkin 🙂

Sprinttisatsari.

AM-kisakausi sensijaan on vielä auki kun Hämeen ja Satakunnan erikoispitkä Jämin Suunnistusmaratonilla on vielä käymättä ensi viikonloppuna. Lapissa otin sprinttimestaruuden ja Pohjois-Pohjanmaalta pronssia. Yöltä Lapissa irtosi hopeaa ja Keski-Suomesta pronssia. Lapin am-yön mitalin väri tosin voi vielä kirkastua oikeusprosessien päätyttyä 🙂 Am-kisojen erikoismiehenä voinen todeta, että hajautus eri viikonlopuille toimii. Kiva käydä kuokkimassa kisoissa, jotka usein ovat niskalaukausta vaille valmiita ellei jotain muutoksia tehdä. AM-tittelihän pelottaa kaikki kuntosuunnistajat pois eikä alueen parhaimmisto useinkaan ole paikalla, kun kisakalenteri on jo muutenkin niin tukossa. Ovatko aluemestarit siis katoava luonnonvara?

Jäädytys käynnissä.

Sotarapsojen trendattua jätskivideot on siirtyneet positioon, jossa jotain tarttis tehdä. Kisajärjestäjät soosaa edelleen sen verran huolella, että jakelua on mietittävä. Epäilen, ettei viesti vaan yksinkertaisesti mene perille. Jos Huippusuunnistuskoulun avulla huiput on oppineet suunnistamaan niin ehkä Ratakoulu on sitten vastaus kisajärjestelyihin. Muutenhan saattaa olla niin, että väki vaan sohvaperunoituu kun Viestiliigaakin tulee jo melkein joka viikonloppu monta tuntia putkeen!

Sisäänajetut.

Päällekkäiset kisakaudet jatkuu nyt syksyllä kun ultrakausi on myös saatu startattua täyteen vauhtiin SM-erikoispitkän myötä. Kovimpana luuna on Halloween Hike jossa 160 km pitäs heilahtaa hymyssä suin. Hymyssä suin sen vuoksi, että viikko Hiestä on Tampereen 8 tunnin yöroksu jossa debytoin ensimmäistä kertaa. Rogaininghan on genrenä sellainen, että satunnaiset tähdet käyvät kerran vuodessa näyttämässä kaapin paikkaa muiden harrastellessa läpi vuoden. Mikon tehtyä rasvaimut Tampereella saattaa olla mahdollisuus jopa ylimmälle riville. Pyöriä ei ehkä pysty alistaan mutta lenkkareilla liikkuvat varokaa!

t. Reksi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.