Maajussina

MarkoSM2016
SM-sprintin loppukiriä.

SM-putkea on enää jäljellä erikoispitkä ja tähän mennessä palkintosaldona on ollut vain sprintin nelossija. Yöllä pysyin vielä kymppisakissa mutta pitkällä veto oli poissa edellispäivän niiskutteluista johtuen. Hieman on siis vielä hampaankolossa kauden viimeisiä startteja varten.

Rollo Runissa käväsin tekasemassa reittiennätyksen kahdelle kierrokselle eli nyt 46 km MTB-reitin ennätys kirjataan jalalla lukemin 3:53:21. Sinälläänhän reitti on aika helppo joten on odotettavissa, että ennätys rikotaan tällä vuosituhannella jossakin vaiheessa. Reittiä tosin muuttaisin trailimäisemmäksi esimerkiksi ottamalla koko Ounasvaaran kruunun eli päällystän avokallioalueen mukaan. Nyt reitti kulkee lakien tuntumassa muttei aivan huiputa.

Virpi
Pettymysten pettymys.

Telkkarin puolella käväsin Maikkarilla esiintymässä Maajussille morsiamessa. Morsianta ei nytkään löytynyt ja epäselväksi jäi myös vielä mihin Virpi pettyi. Liekö tähtiin ja kuuhun kirjoitettu jotain muuta kuin kuumaa romanssia Ylläksellä? No ehkä toivun tästä vielä jonain päivänä vaikka jätetty olohan tässä on 🙂

Hirschowitz
Mapmaking by Livelox.

Kartoitus- ja tapahtumien järjestämissaralla alan olla tältä syksyltä finaalissa. Suuntayöhön rakensin Liveloxilla karkin, joka eksytti yli 80% DNF-statukselle eli hyvin taas onnistu miinoitus. Syysrogainingissa puolestaan kaikki saivat hyväksytyn suorituksen vaikka tulospalvelu pettikin. Ensi vuodeksi lienee järkevää vahvistaa organisaatiota yhdestä miehestä kahteen. Tai edes naiseen.

t. Kim

P.S. ÖstraNatt on osaltani menetetty. Mustaparta on oppinu suunnistamaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.