Arkeologisia havaintoja.
Mammutti on nyt kisailtu ja tänä vuonna se päättyi osaltani keskeytykseen. Taivalsin 19 tuntia ja noin 140 kilometriä, jonka jälkeen alkoi olla selvää etten ehdi 30 tunnin takarajaan mennessä maaliin. Näin siis Raatotaksikin tuli ensimmäistä kertaa itselleni läheisemmin tutuksi. Raatotaksi liikkuu kokiksen voimalla ja sitä ajelevat iloiset ihmiset.
Mammutin reitti oli tänä vuonna muuten kiva, mutta liian monet rastivälit oli sekä harvennushakattuja että poluttomia. Oma satavuotinen kartta pitikin siis monin paikoin paremmin paikkaansa kuin Maanmittauslaitoksen nykyiset versiot. Tämä toki rokotti loppuaikaa, kun monella välillä tuli se puoli tuntia lisää suunnitelmaan.
Historiallisella kartalla suunnistaminen vaatii erilaista suunnistustekniikkaa. Tärkeimmät etenemistaktiikat ovat varmat kierrot, suuntaoiot ja tukeutuminen isompiin kohteisiin kuten järviin ja peltoihin, jotka kestävät hyvin ajan kulua. Lisäksi useimmat tiet ovat samassa paikkaa kuin ennenkin. Kokoluokka on vain suurentunut. Isoimmat navigointiongelmat kohtasin korkeuskäyrien puutteessa, mutta nekin pystyi monelta osin päättelemään soista. Mäet kun on kuitenkin aina soiden välissä.
Mammutin jatkokehityksen suhteen ehdotan, että palataan pisimpien matkojenkin osalta juoksijoillekin sopivaan moodiin eli helpompaa reittiä ja vähemmän haastavia reitinvalintoja. Lisäksi rastipisteet kannattaa merkata ihan rehellisesti heijastinnauhan lisäksi rastitarralla tms. päiväsaikaan näkyvällä värillä ja Mammuttimarssi-tekstillä. Rastikoodin etsiminen kahdeksasta eri katajasta kun on vaan niin turhaa.
Nyt siirryn sitten suksille eli loppuviikosta SkiExpoon. Lenkkareita ulkoilutan ehkä tälle vuodelle vielä muutaman kerran, jotta uskaltaa Sysäriin lähtä.
t. Free
