Vastapainoni.
Tandi kirjoitti Suunnistusvalmentajien blogissa hyvän artikkelin urheilija-valmentaja-parin nostamisesta keskiöön. Suunnistuksessa kyseinen veto on ollut oikea liikku, koska laji on pitkään nojautunut joko yksin urheilemiseen tai ryhmässä valmentautumiseen. Esimerkiksi Hiihtoliiton tapaista tiivistä urheilija-valmentajapari-mallia kun lajissamme ei ole juurikaan ollut.
Vaikka Taini määritteleekin artikkelissaan valmentajan ns. pakolliseksi lisävarusteeksi urheilijalle niin näkisin, että enemmänkin kyse on opponentin tarpeesta. Jos nimittäin urheilustasi puuttuu päivittäinen opponentti niin olet helposti hukassa tekemässä vain sitä samaa mitä ennenkin olet tehnyt. Valmentajan lisäksi tällainen opponentti voi olla usein vanhempasi tai sisaruksesi, joka pääsee näkemään riittävän läheltä tekemistäsi ja sitä kautta opponoimaan niissä tilanteissa, kun edistystä ei näytä tapahtuvan.
Tandi asettelee melkoisia paineita nuorisovalmentajille, jos jokaisen valmentajan tulisi olla myös etevä henkinen valmentaja. Itse näen asian siten, että kaikenlaisia valmentajia tarvitaan ja parhain tulos tulee yleensä siitä, että kukin pääsee keskittymään urheilijan lähellä siihen minkä osaa. Juoksutekniikkaa hyvin valmentavan on keskityttävä juoksutekniikkaan ja taitogurujen taitoon. Liiton ja seurojen puolestaan on varmistettava, että nämä ammattilaiset opponentteineen löytyvät urheilijan läheltä.
t. Marko
