Paras lappilainen


Lumi-Toukolan parhaat.

Hisukausi saatiin kirimaaliin, kun viime viikonloppuna suunnistettiin Lumi-Toukola. Samalla sinetöitiin myös Hisuliigan 5 osakilpailua kattanut kausi, jonka voitot matkasivat Kaakkoon SK Vuoksen viedessä miehet ja Kouvolan Suunnistajien vikistellessä naiset. Suunta 2000:n jengillä taistelimme liigan kolmanneksi eli parhaaksi lappilaiseksi. Ponsilaiset ja ounasvaaralaiset voi siis jatkossakin keskittyä suksien hinkkaamiseen 😉


H-tyylin luistelupotku.

Itselläni kisaviikonloppu sujui keskarin kasirastia lukuunottamatta tutuissa merkeissä. Tehoja ei vielä kropasta irtoa, mutta suksi pysyy muuten jo ihan mukavasti ladulla. Ihan Veepeen tutkalukemiin (80 km/h) kalusto ei riitä eikä tasapukkukaan lähde vielä parhaiden malliin 😉

Hisuhommeleissa odottelen edelleenkin sellaista draivia mitä muutaman kerran elämässä on kokenut. Lumi-Toukola ry:llähän ollaan jo monta vuotta tehty hyvää työtä ja nyt liittokin on seuraamassa perässä. Kangasniemen riistakamerat, kuvapankit, kisavideot ja gps-onlinet on juuri niitä liikkuja mitä Lumi-Jukolat ja muut talvikauden tähtikisat kaipaavat. Yhä useampi on saatava suksille kokemaan tätä.

Kisakauteni jatkuu ensi viikonloppuna Tornion keskimatkalla. Säiden salliessa saatan ilmestyä Lumirastien lähtöviivalle katu-uskottavana erikoispitkän miehenä. Ritavaarallehan on luvattu kansainväliset noususummat täyttävä rataprofiili. Vielä en tosin tiedä onko sarjani kaksykkönen vai kolmivitonen. Jälkimmäisestä saattaisi palkinto ehkä helpommin irrota.

t. Marko

P.S. Erityiskiitokset Suunnistuksen Tuelle ja Keltamäen Sepolle Hisuliigan tukemisesta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *