Näin Joulun alla jengi aukoo aamuisin kalentereitaan herkullisen suklaapalan tai pelastavan numerosarjan toivossa. Itse tunnustan jo heti suosiolla, että numeroni eivät koskaan osu kohdalleen ja suklaakalenterinikin (kiitos Sarille!) söin jo itsenäisyyspäivään mennessä. Ainoa kalenteri joka säilyy lähes jouluaattoon asti on spesiaali mysteerikalenterini. Kalenterin viimeisen luukun päällä lukee: ”Kuka tuhosi suomalaisen urheilun?”
Jos haluatte säilyttää jännityksen aattoon asti niin surffatkaapa tässä vaiheessa jonnekin muualle sivuiltani. Olen nimittäin jo ratkaissut arvoituksen!
Vanhan Liiton miehet muistavat miten tappamisen meininkiä aikoinaan opetettiin. Svullit ja Tullit otti verisesti yhteen eikä jossittelulle ollut sijaa. Jos olit syntinen niin parannus oli tehtävä. Muuten Jumalan tuki kaikkosi. Lahjakas suunnistaja Aabraham esimerkiksi sai Vanhan Liiton valmennuskurssilta käskyn tappaa oman poikansa. Puhdasta verta kun oli vuodatettava, jotta Abe synneistään vapautuisi (oli ehkä jäänyt liian monet treenit edelliskaudelta väliin). Lahjattomille langetettiin lähinnä nuhteettomien lampaiden ja porojen teurastustehtäviä.
Kaikki oli siis suomalaisessa urheilussa kunnossa ja arvometalleja satoi (vaikka olis alkumatkasta kaatunut). Sitten kuvioihin tuli Jeesus. Karismaltaan ylivoimainen Jesse uudisti valmennusopillisia sisältöjä siten, että tappamisen meiningistä luovuttiin ja tilalle tuli punkku ja leipä. Vedät vaan punaviiniä ja valkoista leipää niin kyllä sillä lähtee.
No eipä lähtenyt! Tiedämme nyt varsin tarkasti, että alkoholipitoiset juomat aiheuttavat (yllätysyllätys!) urheilijoillakin suoliston myrkytystilaa (todistusaineisto A). Sokereiden syönti ruisleipineen, kaurapuuroineen ja pastoineen puolestaan luo vereen hiivakasvustoja ja sokeriyliherkkyyttä (todistusaineisto B) sekä muualle kehon kudoksiin (yleensä läskinä) varastoituvaa ylihappamuutta (todistusaineisto C). Puhdasta verta on vain mahdoton tuottaa punkkua ja pullamössöä vetämällä.
Onneksi syyllinen on löydetty. Tapetaan se! (todistusaineisto D)
t. Marko
TODISTUSAINEISTOT
Todistusaineisto A: Suoliston myrkytystila.
Todistusaineisto B: Sokeriyliherkkyys.
Aika kovaa kauraa…
Aika kovaa kauraa…