3 Koon hoito

Suunnistusliitto vapautti viime viikolla Jani Lakasen työtehtävistä. Erottamisen syinä olivat erimielisyydet liiton linjaan. SSSL:n toimintatapa Janin kohdalla on vähän vastaavanlainen kuin omassa erottamistapauksessanikin v. 2006 eli pyritään toimimaan nopeasti ja toivotaan, että voitaisiin vaieta kuoliaaksi tapauksen yksityiskohdista ns. liiton linjan nimissä. Koska kyseinen menettelytapa tuottaa huippusuunnistuksen kannalta keskinkertaisuutta yritän hahmottaa nyt suurinpiirtein sitä kokonaisuutta missä liitossa linjan / linjattomuuden suhteen liikutaan.

Liiton linja oli siis vielä keväällä sellainen, jossa rohkeasti haetaan tuloksia ja pyritään kehitykseen. Niitä urheilijoita ja valmentajia, jotka satsaavat kannustettiin tavoittelemaan omia rajojaan. Nyt kun liiton valmentaja sitten tavoittelee rajojaan niin hänet potkaistaan pihalle. Mitä ihmettä?

Liittoon on nyt vuosien varrella pesiytynyt heikkotasoinen huippusuunnistuksen kehittämisryhmä, josta ei tälläkään hetkellä löydy valmennuksen asiantuntijoita. Valtaa ryhmässä käyttää 3 K:n kopla Kottonen-Kulmala-Kähäri. Näitä miehiä ei juurikaan tunneta linjoistaan, joten puranpa hieman nyt mitä heistä ajatellaan. He ovat kuitenkin viime kädessä vastuussa tästäkin nahkapäätöksestä.

Valmennuspäällikkö Kähäri on esimerkillisesti noudattanut liiton linjaa eli toiminut kumileimasimena niille päätöksille, jotka kulloinenkin tj, päävalmentaja, kehittämisryhmän pj jne. on eteensä tuonut. Tämä kumileimasimena toimiminen on johtanut ympäripyöreisiin työpäiviin, jonka turvin oikeista, valmennuspäällikön omaan tehtäväkenttäänsä liittyvistä tärkeistä päätöksistä Petterin on voinut livistää sanomalla vain ettei ehdi. No, mihinkäs ne osaavat oto-valmentajat ovat sitten liitosta kadonneetkaan? Ja montakohan lajivalmentajan paikkaa on taas auki? Ilman hakijoita?

Toimitusjohtaja Kulmala on puolestaan ihan eri kaliiperin mies. Mika tulee Suomen armeijasta, joten sovituista päätöksistä on pidettävä kiinni. Janin tapauksessa tämä tarkoitti 2 viikon vaitioloa Hevoskuurin juttusarjalle ja kun aikaraja ei pitänytkään niin kenkäähän siitä on annettava. Kun siis alainen omatoimisesti arvioi tilanteen, ettei status quo mihinkään muutu ja tekee asialle jotakin niin siitä esimies palkitsee suoraviivaisella irtisanomisella. Tällaistako näköalattomuutta toimitusjohtajalta nykyään vaaditaan? Mahtaa Mikalla tulla hiki Mustin kanssa painiessa, jos toimintatavat jatkuvat entisellään.

Kehittämisryhmän pj Kottonen on sensijaan mystisempi mies. Hannun tullessa Suunnistusliittoon käsitin, että hän on yhteistyökumppaneiden edustaja. Kun Hannu sitten muutamassa seminaarissa avasi sanatonta arkkuaan niin nopeasti kävi selväksi, ettei hän osaa sitäkään. Miksi huippusuunnistuksen kehittämisryhmää johtaa henkilö, joka on täysin pihalla huippu-urheilusta? Nyt Hannu on saanut aikaiseksi tilanteen, jossa liitosta lähtevä toimitusjohtaja tyhjentää henkilöstöpajatson valmennuspäällikön kustannuksella. Onko tämä nyt sitä liiton linjaa jota halutaan?

t. Marko

P.S. Voisiko huippusuunnistuksen kehittämisryhmä kommentoida asiaa? Tai edes jollain tavalla määritellä mitä liiton linja oikein on? Alkaa nimittäin olla valmentajilla aika tukalat paikat, kun pitäisi kehitystä saada aikaiseksi ilman että saisi mitään tehdä. Tällaista laitetta kutsutaan ikiliikkujaksi ja käsittääkseni sitä ei ole vielä keksitty.

18 Comments

  1. Kaipaisin myös selontekoa Janne Salmen lähdön syistä? Olen kuullut huhua että hänen toiminta olisi ollut paljon muutakin kuin suunnistusvalmennusta ja siksi piti lähteä ennen asioiden paljastumista.

  2. Eiköhän Janne saanut annettua sen mitä hänellä oli annettavanaan tässä vaiheessa. Jannen näkemykset oli selkeät ja ne eivät vain läheskään kaikkien urheilijoiden kanssa käynyt yksiin, joten tavallaan valmentamisellekaan ei ollut enää loppuvaiheessa juuri sijaa. Janne halusi vetää kuviota omalla tavallaan, järjesti hyvin leiri- ja kisareissut, mutta suurempi vaikuttavuus jäi vielä puuttumaan. Edelleenkin on varsin eri asia suunnistaa maailmanmestaruuksia kuin valmentaa suunnistajia maailmanmestariksi.

    t. Marko

  3. Eiköhän Janne saanut annettua sen mitä hänellä oli annettavanaan tässä vaiheessa. Jannen näkemykset oli selkeät ja ne eivät vain läheskään kaikkien urheilijoiden kanssa käynyt yksiin, joten tavallaan valmentamisellekaan ei ollut enää loppuvaiheessa juuri sijaa. Janne halusi vetää kuviota omalla tavallaan, järjesti hyvin leiri- ja kisareissut, mutta suurempi vaikuttavuus jäi vielä puuttumaan. Edelleenkin on varsin eri asia suunnistaa maailmanmestaruuksia kuin valmentaa suunnistajia maailmanmestariksi.

    t. Marko

  4. Salmen toiminta ei kuitenkaan poikennut liiton linjasta 😉

  5. Salmen toiminta ei kuitenkaan poikennut liiton linjasta 😉

  6. Joo, ei. Janne itseasiassa oli ehkä kaikkein aktiivisin liiton linjan rakentajista v. 2005 lähtien. Janne toi akatemiat/valmennuskeskusajattelun voimakkaasti liiton toimintaan, kun sitä ennenhän Pekan luoma suunta oli ns. huippuseuramalli. Jannen fokus oli myös voimakkaasti fyysisen harjoittelun korostamisessa, kun sitä ennen oltiin teknisten sprintti/pika/keskimatkojen tulon myötä suomalaisessa suunnistusvalmennuksessa pitkälti keskitytty suunnistustaitoon.

    t. Marko

  7. Joo, ei. Janne itseasiassa oli ehkä kaikkein aktiivisin liiton linjan rakentajista v. 2005 lähtien. Janne toi akatemiat/valmennuskeskusajattelun voimakkaasti liiton toimintaan, kun sitä ennenhän Pekan luoma suunta oli ns. huippuseuramalli. Jannen fokus oli myös voimakkaasti fyysisen harjoittelun korostamisessa, kun sitä ennen oltiin teknisten sprintti/pika/keskimatkojen tulon myötä suomalaisessa suunnistusvalmennuksessa pitkälti keskitytty suunnistustaitoon.

    t. Marko

  8. Hyvät pointit Markolta tuohon case-Lakaseen liittyen.

    Tuli vaan mieleen, että lähteekö esim. Risto Duvfa Tapparaan tai Dettman maajoukkueseen jos kyseisen lajin pilipalimiehet sanoo ”valmennat sitte näin”. Siinä maailmassa on ihan selviö, että valmentaja määrää miten mennään. Nyt Janin kohdalla tuli vielä tulostakin, joten aika hämmentävä tilanne.

    Tuo Salmen tilanne oli ihan selviö. Vaati sopimukseen pykälän, ettei voi saada potkuja??? Miten mikään liitto muuten voi suostua tällaiseen?
    Janne lähti kun sopimuskausi loppui. Asia mikä tapahtui valmentajakaudella ois tuonut kenkää missä tahansa muussa lajiliitossa, tai sitte ois vaadittu (tiukalta johdolta) eroamaan itse.

    Parasta ois tietenkin ollu, jos ois ymmärtänyt erota itse, mutta siihen ei Jannen maailma taipunut ja sopimus vietiin loppuun.

  9. Hyvät pointit Markolta tuohon case-Lakaseen liittyen.

  10. Mitä tällä oikein tarkoitat:
    ”liitosta lähtevä toimitusjohtaja tyhjentää henkilöstöpajatson valmennuspäällikön kustannuksella.”?

  11. Mitä tällä oikein tarkoitat:
    ”liitosta lähtevä toimitusjohtaja tyhjentää henkilöstöpajatson valmennuspäällikön kustannuksella.”?

  12. Tarkoitan sitä, että vaikka toimitusjohtaja irtisanoikin työntekijän niin vastuu sotkun siivoamisesta jää valmennuspäällikölle. Nythän avoinna ovat toimitusjohtajan paikan lisäksi nuorten maajoukkuevalmentajan, valmentajakoulutuksen vastaavan sekä Keski-Suomen aluevalmentajan paikat. Uusi rekrytoitava toimitusjohtaja ei varmaankaan kykene näihin asioihin paneutumaan ennenkuin on ehtinyt ajaa itsensä sisään liiton kuvioihin.

    Mielestäni Olympiakomitean ja Vierumäen kannat olisi paremmin voinut selvittää ennen irtisanomista, jolloin jatkon rakentaminenkin olisi helpompaa. Nyt liitto käsittääkseni toimi varsin omavaltaisesti irtisanomisasiassa. Olympiakomitean antama olympiavalmentajatuki vaatii kokopäiväisen toimenkuvan, joten mielenkiintoista on nähdä saadaanko pestiä jatkettua jonkun muun henkilön toimesta vai menetetäänkö OK:n tukirahat kokonaan suunnistukselta tältä osin.

    t. Marko

  13. Olisikohan asiaan vaikuttanut jos Jani oli voinut esittää teorialleen jotain todellisia todisteita…

    Toisaalta Janin tapauksessa liitollekkaan jäänyt paljon valinna vaihtoehtoja. Sillä eihän muissakaan työpaikoissa voi alkaa puhumaan läpiä päähänsä… veikkaampa että saa myyntimieskin kenkää jos alkaa firmansa tuotteita huonoksi haukkua, joko työajallaan tai sen ulkopuolella. Valmentajien niinkun muidenkin työssäkäyvien ihmisten kannattaa muistaa siis että asema töissä vaikuttaa suuresti siitä mitä voi julkisesti lausua yksityis henkilönäkään…

    Liiton linjauksista puhuminen on sitten eri asia. Eikä taida kaikki olla ihan kunnossa siellä… tosin asiasta en tiedä. Ihmettelen vain miksei kaikki syksyn henkilökohtaiset SM-kisat omassa sarjassaan voittanutta junioria valita mihinkään liiton ryhmiin??? o.O

    Kaikkinensa melkoisen ainakin monimutkaisesta vaikuttaa linjat tuossa liiton osoitteessa.

  14. Olisikohan asiaan vaikuttanut jos Jani oli voinut esittää teorialleen jotain todellisia todisteita…

    Toisaalta Janin tapauksessa liitollekkaan jäänyt paljon valinna vaihtoehtoja. Sillä eihän muissakaan työpaikoissa voi alkaa puhumaan läpiä päähänsä… veikkaampa että saa myyntimieskin kenkää jos alkaa firmansa tuotteita huonoksi haukkua, joko työajallaan tai sen ulkopuolella. Valmentajien niinkun muidenkin työssäkäyvien ihmisten kannattaa muistaa siis että asema töissä vaikuttaa suuresti siitä mitä voi julkisesti lausua yksityis henkilönäkään…

    Liiton linjauksista puhuminen on sitten eri asia. Eikä taida kaikki olla ihan kunnossa siellä… tosin asiasta en tiedä. Ihmettelen vain miksei kaikki syksyn henkilökohtaiset SM-kisat omassa sarjassaan voittanutta junioria valita mihinkään liiton ryhmiin??? o.O

    Kaikkinensa melkoisen ainakin monimutkaisesta vaikuttaa linjat tuossa liiton osoitteessa.

  15. Käsittääkseni Jani on ollut aikalailla liiton linjoilla ja Hevoskuurissa julkaistu juttusarja oli lähinnä yritys laajentaa toiminnassa mukanaolevien valmentajien ja toimihenkilöiden näkemystä huippusuunnistusvalmennukseen vaikuttavista tekijöistä. Moni asiahan tuossa juttusarjassa on esitetty huterasti osaksi johtuen aukottomien todisteiden puutteesta ja osaksi myös kirjoittajien ilmaisutaidoista. Kaikki kun eivät näe mustavalkoista tekstiäkään ihan yhtä samalla tavalla.

    Mielestäni Jani on kuitenkin toiminut vilpittömästi omasta sydämestään ja tuottanut uudenlaista ajateltavaa kentälle, vaikka se nyt realisoituikin työpaikan menetyksenä. Tällainen kuuluu pioneerihenkeen ja siitähän se vapaus (ja voima) pohjimmiltaan kumpuaa. Olet siis jotakin mieltä ja seisot sen takana, vaikka muut eivät välttämättä seisoisikaan.

    Ajankohta oli myös tällaiselle pienelle irtiotolle sopiva näin syksyllä, kun talvi on taas hyvää aikaa työstää parhaista ideoista käytännössä tulosliuskallakin toimivaa tavaraa.

    Liiton linjaamisen suhteen uskoisin, että Janin tapaus avasi pelikenttää uudenlaisille toimintatavoille, koska mielestäni huippu-urheilutulosta on valmentajana mahdoton tehdä, jollei saa laittaa omaa persoonaansa peliin. Jos linjaukset ei miellytä niin voi tehdä sitten jotain muuta. Niinhän esimerkiksi muissa maissa urheilijat totutusti tekee.

    t. Marko

  16. Käsittääkseni Jani on ollut aikalailla liiton linjoilla ja Hevoskuurissa julkaistu juttusarja oli lähinnä yritys laajentaa toiminnassa mukanaolevien valmentajien ja toimihenkilöiden näkemystä huippusuunnistusvalmennukseen vaikuttavista tekijöistä. Moni asiahan tuossa juttusarjassa on esitetty huterasti osaksi johtuen aukottomien todisteiden puutteesta ja osaksi myös kirjoittajien ilmaisutaidoista. Kaikki kun eivät näe mustavalkoista tekstiäkään ihan yhtä samalla tavalla.

    Mielestäni Jani on kuitenkin toiminut vilpittömästi omasta sydämestään ja tuottanut uudenlaista ajateltavaa kentälle, vaikka se nyt realisoituikin työpaikan menetyksenä. Tällainen kuuluu pioneerihenkeen ja siitähän se vapaus (ja voima) pohjimmiltaan kumpuaa. Olet siis jotakin mieltä ja seisot sen takana, vaikka muut eivät välttämättä seisoisikaan.

    Ajankohta oli myös tällaiselle pienelle irtiotolle sopiva näin syksyllä, kun talvi on taas hyvää aikaa työstää parhaista ideoista käytännössä tulosliuskallakin toimivaa tavaraa.

    Liiton linjaamisen suhteen uskoisin, että Janin tapaus avasi pelikenttää uudenlaisille toimintatavoille, koska mielestäni huippu-urheilutulosta on valmentajana mahdoton tehdä, jollei saa laittaa omaa persoonaansa peliin. Jos linjaukset ei miellytä niin voi tehdä sitten jotain muuta. Niinhän esimerkiksi muissa maissa urheilijat totutusti tekee.

    t. Marko

  17. Mm… venäjällä hyvin päättivät pojat! no ainakin rohkeasti

  18. Mm… venäjällä hyvin päättivät pojat! no ainakin rohkeasti

Vastaa käyttäjälle Joona Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *