80-luvulla

Maalikameraratkaisu.

Kävin viikonloppuna tsekkaamassa Suomen toiseksi suurimmat hiihtokisat, jotka järjestettiin nyt Kemissä Lumilinnan liepeillä. Hiihtopiireihin pistäytyminen toi mieleen 70-luvun meiningin, vaikkakin totuuden nimissä on sanottava, että kyllä hiihto sentään vähintään 80-luvulla jo systeemeissään on.

Lehtien palstoillahan on viime aikoina puitu Hiihtoliiton linjaa, josta ei tällä hetkellä näytä selvää saavan. Tilannehan on kutakuinkin seuraavanlainen:
– Mustin mielestä linjaa ei ole
– Mietaan mielestä linja on väärä
– Tonin mielestä linja voi olla väärä

Oli miten oli niin yksi asia on ainakin varmaa: kaikki ovat tyytymättömiä Magnariin. Mitä siis pitäisi tehdä?

Ehdottaisin ensinnäkin, että hiihto lopettaisi pönötyksen ja siirtyisi takaisin sorvin ääreen ihan niinkuin muutkin eteenpäinpyrkivät organisaatiot tekevät. Tämä tarkoittaa siis sitä, että muodollisista komentosuhteista on luovuttava ja tehtävä kylmäpäisempiä ratkaisuja ainaisen ininän sijaan. Jos Magnarilla on vain vanhaa annettavanaan niin jääkää pois leireiltä tai vaihtakaa toimintamalleja. Kyllä ne kovimmat naamat kisoihin kuitenkin edelleenkin valitaan.

Kisojen tähdet.

Sauvosaaren sprintit lupasivat ennakkotiedotuksen mukaan tapahtumaa isolla teellä. Kahdeksan tuntia sprinttilähtöjä on kuitenkin yhdelle päivälle aivan liikaa. Hiihtopiireissä seurat yrittävät edelleenkin olla liian omavaraisia, investoivat kalliisiin ajanottolaitteisiin ja joutuvat lopulta toteamaan, etteivät osaa niitä suurtapahtuman tasoisesti käyttää. Nykysysteemeillä luulisi peräkkäisten lähtöjenkin jo onnistuvan ilman varttitunnin viivettä.

Hiihtopiireissä puristetaan sauvaa ihan liikaa monesta eri syystä, mutta tässä nyt tärkeimmät:
– valmentaja suunnittelee urheilijan harjoittelun
– urheilija toteuttaa valmentajan suunnitelman
– välineillä voi aina selittää

Ylläolevista syistä hiihtäjistä tulee pääosin suorittavia (tai selittäviä) koneita, jotka lopettavat siinä vaiheessa, kun komennot loppuvat. Hiihdon helppoutta ja riemua, katsojien iloista ilmettä tai olosuhteita selittelemättömiä valmentajia oli Sauvosaaresta vaikea löytää. Lopputulos, sekunnin kymmenesosien tarkkuudella, kun näyttää olevan vain se mikä merkitsee.

Anssi ja Jani.

Hiihtäjien ja hiihtovalmentajien on löydettävä kehon kuuntelun maailma. Tehokkaimman luistelupotkun suunta kun ei olekaan kaikilla se yksi ja sama. Hiihdossa sprintit ovat avanneet yhä useammanlaisille kehotyypeille pärjäämisen mahdollisuudet, joten kunnioittakaa valmentajina sitä.

t. Marko