Maata näkyvissä!
Toukokuussa olen yleensä päässyt jo suunnistamaan, mutta näyttää nyt vahvasti siltä, että pitäisi kaivaa sukset (ja jopa lumikengät) esiin. Rollossa satoi eilen 17 senttiä uutta lunta eli säätiedotuksen mukaan hangen korkeus on nyt noin 74 senttiä. Eipä tuo silti estänyt meidän junnuja alistamasta muita Tiomilassa. Kairojen kakkosjoukkue veti myös varsin hyvin päätyen sijalle 45.
Lumessa kahlaamisen sijaan olen viettänyt aikaani kotosalla satunnaisten sprinttiharjoitusten parissa. Siljassa ja Ankkurissahan kuntoni katkesi noin 30 minuutin kohdalla, joten erikoispitkiltä tai vähän lyhemmiltäkään matkoilta ei liene menestystä odotettavissa. Sensijaan Kalajoen ja Tornion voitot enteilevät sprinttiin hyviä mahdollisuuksia. Rata tosin vaatisi täyttä suunnistusta, mielellään muutamalla hieman kyseenalaisella ratamestarin ansalla höystettynä 😉
SM-maastoprojektini voi myös hyvin ja paksusti. Ilmoittauduin lauantaille 6 kilsalle ja sunnuntaille 12 kilsalle, joten luvassa lienee kevään isoimpien, kovimpien ja kipeimpien pohkeiden esittelyä maaliintulon jälkeen. Asfalttikilometrimittarini kun näyttää vielä tälle vuodelle alta sataa.
Tiomilan surkeeta suomalaistasoa päiviteltäessä nostaisin yhden Hiihtoliitolta lainatun ongelman esiin. Hiihtäjäthän on aina sairastelleet ja heille se on ollut ihan hyväksyttävää. Tavallaan on uskoteltu, että sairastelut kuuluu hiihtoon, kun talvella on pakkastakin. Suunnistuksessa vastaava selitysmalli on yleensä opponoitu urheilijan typeryytenä. Nyt kun katson parhaiden mieshuippujemme edesottamuksia kevään kisoissa tulee fiilis, että ovatko he vaihtaneet liittoa? Paissillahan meni Sipoossa mopon keulimiseen Tiomila. Janilla puolestaan oli mennä Ankkurissa EM-kisat. Oman köhässä kisaaminen näyttää tuottaneen vain pientä takapakkia planetaariseen kuntoon. Eikö tällä tasolla olevat kaverit osaa jo levätä silloin kun on sen aika?
No, Ruotsissahan se viikon päästä nähdään.
t. Marko
