Erikoispitkän kuninkaat: Janne Häkkinen (vas.), Matti Keskinarkaus ja Petri Kiiskinen.
Päätin hisukauteni mallikkaasti SM-erikoispitkän hopeaan. Samalla Lumirastien kokonaiskisasta irtosi myös kakkossija, koska nykyisellä pistelaskusysteemillä sekä sprintti että keskimatka ovat jokseenkin turhia. Pääsarjoissa monen minuutin erot vievät takaa-ajosta jännitystä eikä muissakaan sarjoissa panosta löydy viimeiseen päivään. Toki Lumirastit ovat kauden päätöshuipentuma, joten onko sillä nyt sitten niin suurta väliäkään?
Ritavaaran rinteitä syöksyessä totesin Oman löytäneen erikoispitkän todellisen luonteen. Kesäpuolellahan eepee on jo pitkään ollut kisa, johon huiput eivät uskalla startata. Pellossa saimme nyt kokea hisussakin normaalin pidennetyn pitkän sijasta survival gamea, jossa yksi toisensa jälkeen tipahtaa pelistä pois. Voittotaistelusta luovuttiin laskujeni mukaan ainakin seuraavista syistä:
– kunto petti
– peesi petti
– reitinvalinta petti
– kalusto petti
– laskutaito petti
– kikkaoiko petti
– koodi petti
– sääntötuntemus petti
Meininki on siis hieman erilaista kuin normaaleissa pitkän matkan jono(tus)huveissa. Liiton sääntöjä toki kannattaa jatkossa tutkailla voidaanko tällaisia nälkäpelejä vielä (ainakaan perheen pienimmille) järjestää vai palataanko takaisin pirpalameininkiin. Faktahan on, että Kataisen ollessa vielä toimintakiellossa tarvitsemme nyt kipeästi esimerkkejä mitä kansainvälinen taso oikeasti on.
Olen nyt päässyt hyvään hiihtokuntoon, mutta mitenhän sen kääntäisi kuukaudessa hyväksi juoksukunnoksi? SM-maastot on tänä vuonna Pudasjärvellä, joten sinne häätyy lähtä puolustamaan melkein viimeistä sijaa. Kevään kansallisista käyn etelässä vain Siljan ja Ankkurin.
t. Marko
