Geoparkkasimme Rokuan taas tuttuun Vapaa.infomaiseen tyyliin. Olimme saaneet tiimiimme kolmanneksi pyöräksi Vaarojen Maratonin voittajan Leivon Kimmon, joten lähdimme kisaan jo jonkinlaista tulostakin tekemään. Tässäpä tarkempaa selontekoa kisan kulusta Tapio Launosen ottamin kuvin ja tunnelmin.
Valmiina taistoon!
Avasimme kisan mainiosti klaaraamalla lähestulkoon virheittä prologina olleet juoksun, uinnin, rullaluistelun ja suunnistuksen. Heti ei tosin tajuttu, että tiimi voisi hajaantuakin ilmakuvarasteja haeskellessa, joten kärkiletka pääsi hetkellisesti karkuun. Pyörän päälle siirryttäessä olimmekin kymmenennen sijan paikkeilla noin viitisen minuuttia kärjessä tetsanneesta Multisportista.
Lentoon lähdössä.
Polkiessani Rokuan kankaita tunsin reisissä outoa kulkua. Liekö aiempien viikkojen pyöräilyt tehneet tehtävänsä, kun Kimmo ja Mikko eivät meinanneet perässä pysyä. Kalevalaiseen perinnekylään tullessa tavoitimmekin kärkiletkan ja A-H-M-A-S:kin löytyi näppärästi.
Rastinjätössä.
Utajärven lähestyessä napsimme kankailla olleet rastit hyvin, mutta ojanotkon nokkospuskat yllättivät. Katsoin peruskartalta, että ojan vartta vain ajouralle ja siitä rastille. Ajouraa ei sitten maastossa näkynytkään, joten päräytimme rastista muutaman kymmenen metrin päästä ohi. Ehkä sitä vain pitäisi kahlata puroa pitkin, jos rasti on puron ja polun risteyksessä 😉
Aquadynaaminen peesi.
Coastaleering-osiossa kohtasimme sitten ensimmäiset todelliset vaikeudet, kun Mikon reidet alkoivat kramppailla. Ensin tilanne näytti sen verran pahalta, että luulin jo keskeytyksen tulevan. Onneksi pysähdyimme pitkälle hoitotauolle ja saimme Mikon merisuolalla ja sopivalla huumor… kuittailulla taas takaisin tolpilleen.
Hypotermiahyde.
Enteitä tulevasta?
Utajärven kanavaseikkailut jatkuivat coastaleeringin jälkeen melonnalla. Otimme tällä osuudella reilusti turpaan, vaikka Kimmo etuvetoa mallikkaasti painelikin. Rankkasateen yllättäessä parkkeerasimme sillan alle eväitä syömään ja sillä loppumatka tulikin jo aivan mukavasti. Ensimmäistä kertaa tunsin, että melontakin voisi jonain päivänä kulkea. Jos sitä vain harjoittelisi.
Veto, vetoo, vetoo-o.
Pyörämatka Tervareittiä pitkin takaisin Rokualle piti olla piece-of-cake, mutta toisin kävi. Turbiinirastin lippua ei meinannut millään löytyä ennenkuin tajusimme, että betoniin voi laskeutua myös ilmasta käsin. Oikeasti iso ongelma koitui kuitenkin Kimmon takarenkaasta, joka yllättäen paukahti taivaan tuuliin. Vaihdoimme renkaan yön pimeydessä nopeasti, mutta jo parin kilometrin päästä se hajosi uudestaan. Viimeiset 15 kilsaa Rokualle kuluikin sitten sittaritunnelmissa eli kärryä työnnellen.
Kylmälän kylätie on hiljainen.
Ennakkotiedoissa Pelson suopätkää oli hehkutettu kisan ratkaisuna ja odotinkin innolla sääskien syötäväksi pääsyä. Osuus koostui rullaluistelusta Kylmälän keitolle ja sen jälkeen rullaluistinten kannosta avosoilla ja umpiviteliköissä rasteja etsien. Poimimmekin ensimmäisen laavurastin erikoisella reitinvalinnalla tuubiin ohittaen samalla ison joukon edellälähteneitä. Tässä vaiheessa alkoi kuitenkin olla jo selvää, ettei Kimmo kykene rakoiltaan ja väsymykseltään maaliin asti taistelemaan. Aloinkin henkisesti valmistautua kisamoodin vaihtamista turismiin.
Herkkä rata-askel.
Palattuamme asfaltille jatkoimme Mikon kanssa matkaa kahdestaan Pelson vankilan karkurikahveille. Linnakundeista tunnistimme kompressiomurhasta tuomitun Autton Tinken sekä AC24-mellakoiden suunnittelusta pääepäillyn Vehmaksen Katin. Hetken parivaljakkoa jututtaessa kävi selväksi, että pakohan tässä on mielessä. Kati näyttikin sitten lopulta miten tornista karataan Rucickin voim… tekniikalla.
Pako.
Tornin jälkeen köpöttelimme Rokualle rullaluistimet tiukasti vartaloon köytettynä. Kankaalle tullessa otimme vielä Jake-Joogin opit käyttöön ja Ounasvaaran urheilulukiolaiset tipahtivat kyytistä päiväunille. Liekö paljasjalkajuoksuista ollut apua, kun vaihtopaikalle tullessa pari muutakin joukkuetta saapui selkä edellä vastaan.
Lähdimme vielä lopuksi kisan päättävälle pyöräosuudelle, mutta otimme sen lähinnä retkeilymielessä. Pookivaaran jumaroinnin jälkeen käytiin uimassa ja toiseksi viimeiselle rastille mennessä pidimme vielä pienen mustikkatauon, jotta jaksoimme maaliin hyvävoimaisina. 28 tuntia kertyi lopulta mittariin yllättävänkin nopeasti.
t. Marko
P.S. Tulokset, tv-lähetys jne. ilmestynevät myöhemmin kisasivuille. GPS-onlinen löydät täältä. Kiitokset Free Adventurelle erinomaisesti järjestetystä kisasta!
