Ei mitään

MarkoLeikkaa
Viilaten vai höyläten?

Suomen uuden hallituksen linjaukset alkaa nyt olla selvillä eli höyläily jatkuu. Käytännössä tämä tarkoittaa, että IPU pitää palauttaa takaisin puoluerekisteriin, jotta oikeasti päästään leikkeleen se isoin kasvain eli EU pois Suomea kuppaamasta. Kreikka tekee nyt kauan kaivatun ekan exitin ja jos olet Kreikan kanssa samaa mieltä niin täällä voit täytellä myös Suomelle vastaavan lapun.

Jukolassa juoksentelin pitkän yön ja tälläkin kertaa eksyin yhden kerran matkan varrella. Tuloksena oli kuitenkin 30 sijan nosto, kun Nikke pohjusti tarpeeksi pummeillaan lähtösijaa ja toisaalta samassa letkassa juosseet alkoivat väsyä. Mikään huippukulku ei Jukolaan osunut vieläkään, mutta ehkä se sitten tulee, kun taistellaan sadan joukossa oikeasti sijoittumisista parhaaseen A-ryhmään. Se kuitenkin on positiivista, että sijoitus omalla osuudella on edelleen parempi kuin Jukola-managerissa, jossa taas Terä petti (niinkuin aina ennenkin).

Kesän harjoittelukausi on sujunut pitkälti PS-rastien firmaliigan ja Meri-Lapin Suunnistuscupin merkeissä, joissa olenkin ottanut tukevan johtopaikan långan kärjessä ja isojen teollisuuslaitosten imussa. Viikoittaiset kisat on piristäneet kummasti sitä tosiasiaa, ettei minua enää juuri kysytä kansallisiin suunnistuskisoihin osallistumaan. Esimerkiksi koko heinäkuu on nyt kalenterissa tyhjää eli näillä näkymin otan vain aurinkoa biitsillä ja käyn soutelemassa kun kelit lämpenevät. Pyöräilläkin voisi ja ensimmäisiä marjojakin poimia.

Mutta sitä ennen käydään kuitenkin Levillä naisissa ja Anttia moikkaamassa. Hullussa Porossahan on aina ollut käsittämätön jono analyysiin, joten jos nyt kolme päivää ottaa verinäytteitä niin kuntoilusta kait sekin käy 🙂

t. AirBNB

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *