Uusi aika

UAV
Näkijät ja tekijät.

Toista kertaa järjestetty Uuden ajan valmennusseminaari näki päivänvalon Varkauden Kuntorannassa. Tämänkertainen alustajakaarti koostui lähinnä Maailman ja Suomen mestareista, joten tahtikin oli sen mukainen. Tässä lyhyt yhteenveto seminaarin tärkeimmistä anneista ja kaikki esityksethän on katsottavissa Youtubesta Uuden ajan valmennusseminaarin sivuilta.

JaniHenkinenKeskusUAV2014
Jani Lakanen ja tietoinen flow.

Seminaari alkoi Lakasen Janin esityksellä henkisestä valmentautumisesta. Janin katsantokanta aiheeseen on tietoisessa flowssa sekä siihen liittyvässä kaiken teoriassa (HUT-teoria). Janin mielestä monelta nykyurheilijalta puuttuu avoin, henkinen yhteys harjoitteluunsa ja kilpailemiseen. Tämä johtaa siihen, että huippusuorituksen tekeminenkin on mahdotonta, koska tällaiset urheilijat tavallaan sulkevat jo etukäteen pois menestymisen mahdollisuuden. Kyseiset kommentit oli hauska kuulla Janin suusta, kun ihan samaa kertoi tutkimustiedon valossa puhunut Pekka Peura muutama viikko sitten pidetyssä Valmennusosaamisen seminaarissa.

MarkoMalvelaNykyvalmennusUAV2014
Marko Malvela ja postmoderni valmennus.

Malvelan Markon esitys uuden ajan valmennuksesta oli suvereenia kokeneen valmentajan puhetta siitä mikä nykyisissä valmennuslinjoissa on vialla ja mitä pitäisi tehdä toisin. Make siis näkee, että kaavamainen, teollinen valmennus on tullut tiensä päähän ja ainoastaan yksilölliset, urheilijalähtöiset valmennustekniikat tuottavat jatkossa tulosta oli sitten kyseessä joukkuelajit tai ryhmässä tai yksin harrastetut yksilölajit. Jos siis olet minkä tahansa lajin valmentaja niin suosittelen ensitilassa Markon esityksen katsomista.

Shiki

Kinnusen Samulin ja mun esityksissä puimme kehotyypit auki niin yksittäisen urheilijan kehotyypin määrittämisessä kuin suomalaisten suurjuoksijoiden tyypityksessä. Kehotyyppiymmärrystä tarvitsevat ensisijaisesti valmentajat, jotka ohjaavat yksityiskohtaisesti urheilijoita liikkeissään (kuten esimerkiksi personal trainerit tai suoritustekniikkaa opettavat valmentajat). Myös oman kehotyyppisi tunnistaminen on oleellista, joten jos olet urheilija niin suosittelen ensitilassa Samulin ja mun esitysten katsomista.

HannesMinnaJaOsmoUAV2014
Hannes, Minna ja Osmo estradilla.

Ihmisen fysiologia ja anatomia -kirjan kirjoittajan emeritusprofessori Osmo Hännisen ja mestariparantaja, painonnoston Suomen mestarin Hannes Karppisen esityksessä nähtiin sitten uudet kansalliset ravintosuositukset, kun sokerit ja ruokasuolat puitiin teollisuusjätteeksi. Osmon ja Hanneksen esitystä suosittelen etenkin, jos olet ravitsemusterapeutti tai ergonomia on alaasi. Osmon Hä?-huudahdukset lähtevät myös vielä pirteästi selkärangasta, vaikka ikää alkaakin jo olla reilusti mittarissa.

terveyspysakki

Tekniikkapuolesta seminaarissa vastasivat Bedditin unijärjestelmä, Dropperin veripalvelu, Inbodyn kehon koostumusmittaus, Zinzinon rasvahappotesti sekä Synergyn verenkiertomittari, jotka ovat myös perustana koko Varkauden Kuntorannassa kehitetyn Terveyspysäkin toiminnalle. Kun osallistujat saavat itse kokeilla testejä ja muutenkin tekniikkaa avataan asiantuntijoiden toimesta syntyy paremmin käsitys mihin kyseisillä tekniikoilla pystyy ja mihin ei. Esport Areenalla kun jatkamme Uuden ajan valmennusseminaarien sarjaa taas syksyllä niin tervetuloa esittelemään tuotteitanne, jos ne urheilijoita ja huippu-urheilijoita auttavat!

t. Aikamies

2 Comments

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *