Ryntäys

Tiomila2016Suunta
Suunnan 1st ever Tiomila.

Suunnan eka Tiomila räpsäytti 247. sijan kaikkien maailman valioiden joukossa. Hieman kokoomajoukkueen puolelle lipsahtanu miehityksemme selviytyi kangerrelleesta avauksesta huolimatta hyvin yöstä ja aamupäivästä. Itse pääsin vetämään kakkososuuden ohituskaistaa ja vaikka pari pummia matkalle osui niin osuussijoitus parani reilut 50 pykälää.

Tiomilan jälkeen suuntasin Muhosjoen kansallisiin, jotka käytiin mielenkiintoisessa Tupun jokinotkomaastossa. Nouskin värit katosivat molempina päivinä pikaisesti horisonttiin mutta Pohjantähden ja Ylikiimingin kanssa jo väännettiin tasaisemmin. Juoksu tuntuu hyvältä mutta vielä ei pääse sen kummemmin mihinkään. Pitänee käydä Alpin rasteilla useammin, koska ne ovat niin lyhyitä ettei muuta voi kuin vetää täyttä.

Lähtö2
Kello kuuden ruuhka.

Suuntarasteilla on ennen ollut klo viiden ruuhka, mutta nyt kun päräytimme Pohjolan Sanomien alkeiskurssin ja Keminseudun Osuuspankin kanssa yhteistyössä Hippo-suunnistuskoulun oikein kunnolla kehiin niin myös klo kuuden ruuhka on syntynyt. Kallilla ja Ajoksessa kellotimme molemmissa Suunnan kaikkien aikojen osanottajaennätykset ja mielenkiintoista nähdä puhkotaanko 200 osallistujan rajapyykki jo jossain vaiheessa kauden aikana.

Kun sekä iltarastit että siihen liittyvä opetussysteemi toimii nyt kuin junan vessa niin uskoisin, että tämä on vasta alkusoittoa. Liveloxin mukaantulon myötä paikallinen huomion herättäminen helpottuu ja siten yhä useampi merilappilainen löytää palvelujemme piiriin. Ajansaatossa voi myös käydä niin, että emitistä pikkuhiljaa luovutaan ja siirrytään yhä useamman kohdalla liveseurantaan, jos eivät halua aikoja tai nimiä sen kummemmin tulosliuskalle kirjauttaa.

Mutta tosiaan loksataan suunnistus nyt ensin sille paikalle mihin se kuuluukin. Ainakin Meri-Lapissa olemme nousseet jo suosituimmaksi yksilölajiksi ja kohta vilkku laitetaan päälle myös joukkuelajienkin osalta. Suunnistuksen etu on, että sitä voi harrastaa kuka vaan toisin kuin lähes kaikissa muissa lajeissa, joissa joko lompakko, tila, ikä tai kavereiden puute tulevat esteeksi.

t. Local Hero

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *