Hyvää Joulua

jeetulee
En.

Viime viikot on mennyt Loppiaishisujen ja ensi vuoden Maailmancupin valmisteluissa ja täytyy kyllä sanoa, että hyvältä näyttää! Luostolla soosattu Ensilumen Rastiviikko palautetaan ensi vuonna taas takaisin ruotuun ja päästäänpähän samalla kehittämään koko hiihtosuunnistusta lajina seuraavalle tasolle. Pummikalenterillekin lienee myös jatkossakin käyttöä klikkailumäärien perusteella!

Kilpailunjohtajan tehtävät on siitä kiitollisia, että ne osoittavat selkeästi miten järjestelyt ovat hallussa. Jos kilpailunjohtaja ei ehdi ladulle on hän epäonnistunut tehtävässään. Johtaja ei ole pystynyt delegoimaan asioita riittävän osaavien käsiin ja siten kalenterista loppuu aika. La(a)tu puolestaan on riippuvainen siitä kuinka osaavien käsiin tehtävät on jaettu, koska viime kädessä kilpailunjohtaja ei kuitenkaan itse voi pelkästään la(a)tua tehdä vaan la(a)tu on aina osiensa summa.

Loppiaishisujen purjehtiessa nyt vakaasti kohti maaliaan on aikaa hiihdellä. Kotini ympäristöön olen availlut erilaisia reittejä huskyfarmille, tuulimyllylle ja kanjoniin aivan kuin olisin palannut takaisin lapsuuteen. Tehnyt Jeesuksen kehoittamaa matkaa tulla lasten kaltaisiksi. Nykyään tuo matka on useimmille hankalaa, koska lajisäännöt sitä rajoittavat. Ladun leveys tulisi olla normeissa ja Eventorin kauttakin pitäisi pystyä ilmoittautumaan.

Elämän tarkoitus on kuitenkin ottaa rennosti. Rennosti ottaessasi olet välinpitämättömässä tilassa luottaen siihen, että maailma kyllä kantaa. Nauti siis olostasi, luonnosta ja lähimmäisistä. Kunnioita omaa polkuasi ja tee niinkuin on oikein. Jaa hyvää ympäristöösi.

Siitä on Joulu tehty ja siitä tulisi myös koko uusi vuosikin olla tehty.

Hyvää Joulua kaikille!

markotonttu
t. Marko-Tonttu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *